perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat

Näin joulukuun aikana facebookin neuleryhmissä moneen kertaan ihania kirjoneulesukkia. Piuhat oli ilmeisesti vähän pitkät, koska vasta 22. päivä tajusin, että mäkin haluan neuloa ihanat kirjoneulesukat. Lankojen (7 veljestä)  väri valikoitui sillä perusteella mitä sattui olemaan. Puikot on kokoa 4.


Aattoiltana sain ekan sukan valmiiksi, toinen on nyt menossa luukussa 7.  Jouduin jättämään lopusta yhden kuvioraidan pois, ettei sukista tulisi liian pitkiä mun koon 40 jalkaan. Ilmeisesti mun neulomat kerrokset on korkeampia kuin ohjeessa, jolla kerrottiin tulevan koon 38-39 sukat. Lankaa menee myös paljon enemmän kuin ohjeessa kerrottu 100g/ väri.



Sukkien ohje löytyy paloina Niina Laitinen designsin dacebook-sivuilta. Kiva ohje neuloa ja pitkät sukat valmistuu varmasti laiskemmaltakin neulojalta joulukuun aikana muutama rivi päivässä. Ensi vuonna taidan koittaa hypätä mukaan heti kuun alussa!

Kuvat on otettu uudella joululahjapuhelimella. Yritin bloggaustakin puhelimella, mutta kuvien liittäminen ei onnistunut. Ovat ehkä liian suuria. Täytynee harjoitella.

torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluaskartelua

Olen törmännyt monessa paikassa ihaniin pitsikuvioisiin koristeisiin. Viime viikolla pääsin tekemään sellaisia töissä ja innostuin niin, että halusin kokeilla niitä myös omien lasten kanssa.






Massa oli todella omituista rakenteeltaan, ehkä paperimassaa? Odotin jotain enemmän saven kaltaista rakennetta. Ostin massan Suomalaisesta kirjakaupasta, paketti on jo roskiksessa, mutta se oli keltasävyinen.. Sinänsä massa oli helppoa käsitellä, mutta meidän astmaatikkolapsi sai massasta hengenahdistusta ja ei voinut tehdä kuin muutaman koristeen.



Tekeminen oli helppoa: ensin kaulittiin massa muutaman millin paksuiseksi levyksi, jonka päälle levitettiin pitsiliina ja kaulittiin kevyesti. Levystä paineltiin piparimuoteilla kuvioita, joihin tehtiin ripustusreikä mehupillillä. Massaa ei tarvinnut paistaa uunissa, vaan se sai kuivua rauhassa huoneenlämmössä.




                                Hyvää ja rauhallista joulua!



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Daisyn uudet vaatteet

Löysin taannoin Kierrätyskeskuksesta kasan barbeja. Neitoset tulivat kahdessa laatikossa, joista toisessa oli mukana myös Daisy. Meiltä löytyy myös minun vanhoja Daisyjäni, mutta jostain kumman syystä ne on pitänyt kyniä ihan kamalan näköisiksi. Ja ei, tällä kertaa syypää ei ole meidän rinsessa... On vähän vanhempaa perua nämä parturoinnit. Tarvittiin poikia leikkeihin, joten Daisy-poloiset joutuivat toimimaan poikina.

Tällä Daisyllä on hiukset tallella ja kylläpä hän onkin suloinen. Vaatteita ei raukalla ollut, mutta nyt on. Vielä kun olisi kengät niin kyllä kelpaisi Daisyn kulkea.



Pienestä jämälankanöttösestä syntyi yhtenä kappaleena neulottu mekko. Alkuun katsoin ohjetta Nonnu-blogin joulukalenterin luukusta 12, mutta raglanlisäysten jälkeen malli on omasta päästä.



Jos joku haluaa tehdä samanlaisen niin tässä suurpiirteinen ohje. (Tämä toimii nukelle, jonka pää irtoaa pukemista varten.)

Daisyn mekko

Luo 16s ja jaa ne neljälle puikolle (4s/puikko). Kerroksen vaihtumiskohta on takana keskellä. Neulo 4krs joustinta. Neulo 1 krs oikein ja lisää sen aikana 3 silmukkaa jokaiselle puikolle (yht. 7s puikolla). Neulo 1 krs oikein ja aloita sen jälkeen raglanlisäykset.

2o, lk, 1o, lk, 1o, lk, 1o, lk. 11o, lk, 1o, lk, 1o, lk, 1o, lk, 9o
Tummennetut silmukat jäävät jatkossakin lisäysten väliin ja halutessasi voit laittaa silmukoiden ympärille silmukkamerkit. Tällöin lisäykset tulevat jatkossa ennen parin ensimmäistä silmukkamerkkiä ja toisen jälkeen.

Neulo 1krs oikein ja toista sen jälkeen lisäykset samassa kohdassa kuin edellisellä lisäyskerroksella, väliin jää joka kerta 2 silmukkaa enemmän. Vuorottele lisäyskerroksia ja välikerroksia kunnes työssä on 60s.



Neulo kaksi kerrosta oikein ja siirrä sen jälkeen hihan lisätyt 13s apulangalle. Jatka pyöröneuletta jäljelle jääneillä 34 silmukalla. Neulo 1krs oikein ja lisää seuraavalla kierroksella 4s. Itse tein lisäykset edessä ja takana muotolaskosten kohdalla. Neulo välikerros ja lisää sen jälkeen vielä 4s.

Jatka sileää neuletta, kunnes mekko on lähes halutun mittainen. Kavenna seuraavalla kerroksella tasaisesti 2s jokaiselta puikolta. Neulo loppuun 4krs joustinta ja päätä työ löyhästi.

Poimi hihan 13s apulangalta kolmelle puikoille ja poimi kainalon kohdalta 2s. Neulo näillä 15 silmukalla kunnes hiha on lähes sopivan mittainen. Kavenna kainalon alla ylivetokavennuksella 3. puikon viimeinen ja 1. puikon ensimmäinen silmukka yhteen, neulo kerros loppuun ja sen jälkeen 4krs joustinta. Päätä silmukat ja neulo toinen hiha samalla tavalla.




tiistai 15. joulukuuta 2015

Partiosukat

Halusin tehdä jonkun pienen lahjan partionjohtajakaverilleni, jonka kanssa vedän kolkkaryhmiä kahdesti viikossa. Väriksi valitsin oranssin, joka löytyy lippukunnan huivista. Kaveriksi sille tuli musta.


Kirjoneulekuviot ovat aika simppelit. Kahdessa raidassa on rusakon jäljet lippukunnan nimen mukaisesti.

Keskimmäisessä raidassa on liljakuvioita, Oikeasti ne ovat vaan pieniä plussia, silmukan muoto tekee niistä hauskasti liljan (eli partiopoikien tunnuksen) näköisiä.




Lankana on 7 veljestä, puikot numero neljä ja koko suuri. Toivottavasti sukat ovat saajalleen oikean kokoiset.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Unisiepparit

Pidimme ystäväni ja hänen lastensa kanssa askarteluiltapäivän viime viikolla. Ystäväni toi mukanaan tarvikkeita unisiepparien tekemiseen ja lapseni innostuivat kovasti unisieppareista. Into meinasi karista tehdessä, mutta onneksi ystäväni auttoi heidät loppuun.

Minulla ei siis ole mitään tekemistä näiden hienojen teosten kanssa. Toimin ainoastaan mahdollistajana pidellen vauvaa, pientä kummityttöäni, sylissä hänen äitinsä auttaessa minun tyttöjäni.



Koululaiseni lempiväri on vihreä ja unisiepparin värit sen mukaiset. Hän pitää yksinkertaisista muodoista. Minusta unisieppari on hurjan hieno!



,

Näyttää kuin ikkunoita ei olisi koskaan pesty, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. ;)



Nuorempi neiti löysi ystäväni kätköistä ihanan jo aloitetun unisiepparin ihanissa vaaleanpunaisen ja violetin sävyissä. Koristeita valitessa meinasi iskeä runsaudenpula kun oli niin paljon kaikkea ihanaa.


Keskelle valikoitui suuri koristekivi ja yläreunassa on ihana satiiniruusu. Alapuolelle löytyi ihana kissahelmi. Miten voisikaan olla laittamatta unisieppariin kaikkea ihanaa.



Kaikenkaikkiaan, huolimatta siitä, että siihen laitettiin kaikki ihana, unisiepparista tuli yllättävän tasapainoinen ja hillitty.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Smurffipipo

Työnteko ja sosiaalinen elämä ovat häirinneet harrastustoimintaa tällä viikolla. Mutta eipä se haittaa, on ollut ihanaa olla töissä ja tavata ystäviä.

Tässä muutama viikko sitten valmistunut ja siitä lähtien ahkerassa käytössä ollut palmikkopipo, jonka neuloin yhdeksänvuotiaalle. Löysin langan kesälomareissulla Sastamalasta ja ihastuin sen pehmeyteen ja keveyteen. Väri taas on kuin lapselleni tehty. Lanka on Debbie Blissin Paloma, 60% alpakkaa ja 40% merinovillaa. Neuloin 8mm kimaltavilla sukkapuikoilla ja pipossa on muistaakseni 56 silmukkaa. Näytti puikoilla kamalan pieneltä, mutta on päässä tosi hyvä, ei veny liikaa eikä purista.



Malli on oma sovellus kuvasta, jonka löysin googlaamalla palmikkopipoja. Neuloin pipon pitkäksi, jotta se jäisi kivan rennosti roikkumaan. Jostain syystä pipo näyttää olevan päässä aina smurffihattumaisesti pystyssä. Vika ei taida olla pipossa vaan käyttäjän mieltymyksissä...



Pipo on todella mieleinen eikä kutita herkkäihoista käyttäjää lainkaan. Pienempi ipanakin kysyi pipon valmistuttua, että "Missä MUN pipo on?" No, sekin on tupsua vaille valmiina. Siitä lisää myöhemmin.

torstai 12. marraskuuta 2015

Villasukkia


Syksyn maailmantilanteen ahdistamana halusin tehdä edes jotain. Neuloin villasukkia turvapaikanhakijoille. Pieni ele, mutta ehkä villasukat jalassa maailma tuntuu edes vähän paremmalta.



Neuloin kahdet naisten kokoiset sukat, malli on Uhoavan gnun Kerttu. Tosi kiva malli neuloa. Molemmat on tehty 7 veljeksestä.






 Lasten sukat ovat ihan vaan perussukat Nalle-langasta. Koko on suunnilleen viisi-kuusivuotiaalle sopiva.

Miesten sukista tuli aika jättikokoiset kun halusin tehdä vielä vihreän raidan ennen kärkikavennuksia. Ihan tavalliset sukat nämäkin kahdesta jämälangasta. 





Kuvat räpsitty ipadilla, bloggerin käyttö padilla vaatii vielä vähän harjoittelua...


maanantai 9. marraskuuta 2015

Still Light -tunika

Nuorempana neuloin paljon villapaitoja, sukat ja lapaset valmistuivat minusta liian nopeasti. Lasten saamisen jälkeen on ollut hieman toisin. Aikaa rauhassa neulomiselle on ollut niin vähän, että villapaidan tai muun isomman työn valmistumiseen on mennyt ikuisuus. Nyt on ilmeisesti päästy jonkinlaisen kynnyksen yli, koska sain alle kuukaudessa neulottua maailman ihanimman villapaidan.


Malli:   Still Light
Lanka: Drops BabyAlpaca Silk
Puikot: 3mm



Taskujen rakenne muodostuu lisäyksin ja se on suorastaan nerokas. Paita neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas. En ole neulonut aiemmin tällä tyylillä, mutta luulenpa, että siitä tulee nyt tapa. Oli mahtavaa, että siinä vaiheessa kun paita oli neulottu sitä ei tarvinnut enää koota, ainoastaan päätellä langat ja ommella niskaan nappi. On myös mahdollista sovittaa keskeneräistä työtä.



Olen todella tyytyväinen tähän neuleeseen. Väri on ihana, lanka ei kutita paljaallakaan iholla ja malli on aivan käsittämättömän hieno. Tästä tulee varmasti lempivaate!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Synttärilahjaompeluksia

Kahden tytön kanssa kavereiden synttäreitä tuntuu riittävän. Aina ei kaupasta löydy mieleisiä lahjoja tai muuten vaan huvittaa ommella. Tässä muutamia lahjaksi ommeltuja laukkuja ja pussukoita.

Penaali hevostytölle 8-vuotislahjaksi. Kangas vanhaa verhoa, vuori muinaista mekkokangasta. Hevonen applikoitu mustasta puuvillakankaasta.



Pikkulaukku 9-vuotislahjaksi. Kangas englannista tilattua japanilaista, pompulanauha ja hihnan vaaleansininen nauha myös samasta paikasta. Kissakangas on kummallista, päällä on ohut kuviollinen kangas ja sisällä harsomainen kangas. Vetoketju on pitsivetoketju Eurokankaasta, vaikka se ei kyllä oikein erotukaan kuvassa.



Synttärilahjalaukku nuoremman neidin kaverille. Ihana japanilainen kangas on Eurokankaasta. Kankaassa on hauskasti erilaisia osia, joista kuvassa näkyy yhdenlainen laukkuna ja toinen kantokahvoissa.



Tämä laukku on 5-vuotislahja myös nuoremman neidin kaverille. Kangas ja pompulanauha englannista, kahvat puuvillakankaan jämiä omasta kaapista.




Parasta tällaisten pikkulahjojen tekemisessä on se, että lapset on tykänneet niistä kovasti. Mukava nähdä, että lapset arvostavat myös käsin tehtyä ja omatkin lapset vievät mielellään äidin tekemiä lahjoja. Pienempi tosin järkyttyi muutama vuosi sitten kun kerroin tekeväni päiväkodin aikuisille joululahjaksi tiskirättejä.. :P

Pöllöjä, pöllöjä, pöllöjä

Neuloin viime talvena ensimmäiset pöllölapaset Horatio+Oren -ohjeella. Tyttäreni nappasi lapaset omaan käyttöönsä ja ne olivatkin joka tapauksessa minulle vähän pienet. Kesällä päätin neuloa itselleni uudet lapaset vähän paksummasta langasta.



Nämä lapaset ovat 7 veljestä -lankaa, neuloin 4mm puikoilla ja koko on minulle tosi hyvä. Pöllölapasten neulominen olikin niin hauskaa, että päätin neuloa tyttärellenikin toiset lapaset ulkovaatteisiin paremmin sopivissa väreissä. Ja kun yksi sai lapaset niin piti tehdä toisellekin...




Malli: Horatio+Oren, siniset lapaset aikuisen malli, pinkit lapaset lasten malli
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: Siniset 4mm, pinkit 3mm

Alla vielä vertailukohtana yhden talven lapsen ahkerassa käytössä ollut lapanen. On ainakin lämmin kun on vanunut ihan koppuraksi...


perjantai 6. marraskuuta 2015

Neulehaalari kummitytölle

Ystäväni näytti minulle aiemmin syksyllä kuvan vauvan villahaalarista. Lupasin neuloa sellaisen tulevalle pikkuiselle. Vauva syntyi ja haalarin kappaleet valmistuivat, mutta ajatus palojen yhdistämisestä ei houkutellut. Viimein saatiin sovittua treffit ja yhdistin palat pikavauhdilla edellisenä iltana. Saan kunnian olla pienen tytön kummitäti. Tällä haalarilla on hyvä aloittaa kummitädin hommat.


Kuvat on otettu aamuhämärissä, joten kovin on hämärää, mutta haalarista tuli ihana!






Tyttäreni oma Inka-vauva sovitti haalaria. Hyvin mahtui!

Ohje: Novita  sovellettuna
Lanka: Drops Baby Merino
Puikot: 3mm
Puunapit: Eurokangas